15 jaan. Talveksi uuteen miesluolaan (osa 2. tallipaketin ja katteen asennus)
Tallin rakentamisessa on nyt edetty perustuksista tallipaketiin pystyttämiseen. Pienelementeistä koottavan tallin kasaamiseen tarvitaan kaksi miestä, koska 120 cm leveät elementit ja kattotuolit ovat painavia.
Kuin korttitaloa kasaisi
Vertailtuaan eri vaihtoehtoja, Tommi päätyi tilaamaan pienelementeistä tehtävän tallin kauhajokelaiselta Kymppitallilta. Pienelementtitallin kokoaminen muistuttaa hieman korttitalon kasaamista. Tosin elementtien nostamiseen tarvitaan kaksi henkilöä, mutta periaate on hieman sama.
Alajuoksun alle tuli bitumisuikale ja se ruuvattiin sokkeliin kiinni.
Seinäelementit nostettiin alajuoksu päälle ja ruuvattiin kiinni sekä toisiinsa että alajuoksuun. Kasaaminen aloitettiin kulmasta.
Talli nousee pala palalta nopeaan tahtiin.
Tallin muoto alkaa vähitellen hahmottua.
Tallin kasaaminen aloitettiin kulmasta ja elementit kiinnitettiin ruuveilla toisiinsa. Kun tarkkaan merkityt seinät oli ohjeiden mukaisesti saatu paikalleen, oli aika nostaa kattotuolit paikalleen. Tämäkin onnistuu kahdelta hyvin mutta kolmas käsipari ei ole haitaksi. Kattotuolit tulee tukea huolellisesti ristiin sekä vinoreivauksilla että jäykisteillä ja tarkistaa että ne ovat pystysuorassa. Kun kattotuolit olivat paikallaan, alkoi aluskatteen asennus. Aluskate, tuuletusrimat ja kattoruoteet kuuluivat myös toimitukseen, kuten muutkin puuosat. Ainoastaan varsinainen vesikate, sadevesijärjestelmä ja lumieste tilattiin erikseen valmiiksi mittojen mukaan Ruukilta.
Vesikate päälle ja hybridikaivo pitämään jalat kuivina
Vesikatteeksi valittiin Ruukin havunvihreä Classic-kate, varsinaisen asuinrakennuksen tapaan. Kapeasta teräslevystä kasattava kate on suhteellisen helppo asentaa itse, kunhan ristimittaa huolellisesti ensimmäisen levyn paikalleen. Sen jälkeen asentaminen on nopeaa ja onnistuu jopa yksin. Myös lumiesteen ja sadevesijärjestelmän asennus onnistuu harrastajalta, kunhan lukee asennusohjeet huolella.
Classic-kate rakennetaan paloista. Ensimmäisen palan asentamisessa pitää olla tarkkana että se tulee tarkasti 90 asteen kulmaan.
Kate paikallaan ja talli on saanut jo vähän väriäkin pintaan.
Sadevesien ja salaojituksen hallittuun ohjaamiseen pois rakennuksen perustuksista Tommi käytti aivan uutta suomalaista HybridSystem-kaivoa. Siinä perinteinen salaojatarkistuskaivo ja sadevesikaivo kootaan yhdeksi kaivoksi. Tämä suomalainen innovaatio säästää rakentajalle sekä aikaa että rahaa ja helpottaa ennen kaikkea asentamista.
Hybrid-kaivossa salaojan tarkistusaukko on sadevesikaivon keskellä. Eristetty luukku aukeaa kiertämällä kantta.
Lämmin talli
Koska tallista haluttiin lämmin, jotta siellä voisi työskennellä myös talvella, tuli paketin mukana myös seinäeristeet. Yläpohjan eristys teetettiin Termexillä, joka puhalsi katolle noin 40 senttiä selluvillaa.
Termexin puhaltaja työn touhussa.
Automaattinen nosto-ovi on nykypäivää
Kymppitallien pakettiin kuuluu käsikäyttöinen Turnerin nosto-ovi, mutta Tommi halusi automaattinostajan, jonka asennuksen teki Turnerin asentaja. Nyt ovi nousee näppärästi kauko-ohjaimen nappia painamalla. Ovi on myös lämpöeristetty joten se pitää talvipakkasen mukavasti ulkopuolella.
Kustannukset:
Kymppitallit-tallipaketti 12 643€
Sisältää palosuojalevyt ja eristyksen, kaikki puutarvikkeet, lämpöikkunat, oven sekä eristetyn nosto-oven (ilman nostoautomaattia).
Turner nosto-oven automaatti 323€
Termex selluvillaeristystyö 500€.
Salaoja ja sadevesijärjestelmä
HybridSystem-kaivot (Meltex) 2 kpl ´a 85€ 170 €
Salaojakaivot (Meltex) 2 kpl á 40€ 80€
Putket (Meltex) 6 kpl á 12€ 72 €
Ruukki Classic-kate (sis lumiesteet ja rännit) 3 000 €
Yhteensä n. 16 700€
No Comments